MLP-TYÖKALUT YRITYKSILLE JA VALMENTAJILLE

Projekteissa tarvitaan vuorovaikutus- ja tiimitaitoja
Tieturi Oy on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan ja projektijohtamisen valmennusyritys. Asiakkaamme sekä IT- että projektialalla ovat kokeneet ihmisten johtamisen roolin vuosi vuodelta yhä tärkeämmäksi. Hyvät vuorovaikutus- ja tiimitaidot ovat usein juuri se ratkaiseva tekijä, jolla projekti viedään onnistuneesti maaliin.
Olemme yhdistäneet MLP:n profiilityökalujen käytön joihinkin omiin valmennuksiimme. Pystymme luontevasti sovittamaan erilaisia välineitä myös räätälöityihin valmennuksiin. Työkalujen käyttö elävöittää valmennustapahtumaa ja tekee teeman osallistujalle henkilökohtaisemmaksi.
Tukimateriaali helpottaa kehitystyötä
MLP:n tuotteiden taustalla on paljon kehitystyötä. Käytämme runsaasti aikaa myös omien valmennustemme kehittämiseen. MLP:n profiilituotteet täydentävät tarjontaamme sopivasti ja tukimateriaali helpottaa kehitystyötä. Tarvittaessa olemme saaneet apua esim. tutkimusaineistojen tulkintaan.
Toimii niin mentoroinnissa kuin ryhmätilaisuuksissakin
Olemme paitsi yhdistäneet työkalut omiin valmennuksiimme, myös hyödyntäneet niitä monenlaisissa tilaisuuksissa ja eri kokoisille asiakkaille. Profiilityökalu on hyvä apuväline niin yksittäisen henkilön mentoroinnissa kuin suuremmalle joukolle toteutettavassa valmennuksessakin.
Validointi tuo luotettavuutta
Tieturi Oy:n asiakkaista suuri joukko toimii globaalisti. MLP:n edustamat profiilityökalut ovat kansainvälisesti validoituja ja siksi luotettavia. Se on edellytys, jotta voimme integroida tuotteita tarjontaamme. Usealla kielellä käytettävien työkalujen ansiosta pystymme kätevästi palvelemaan kaikkia asiakkaitamme.



