Kaizen – Menestystekijä #15

Kevään ajan käyn blogikirjoituksissani läpi menestystekijöitä. Menestys on monen tekijän summa ja mitä useamman tekijän ottaa toiminnassaan huomioon, sitä vaikeampi menestys on välttää.

Kaizen-periaate nousi esille toisen maailmansodan jälkeen, kun USA oli auttamassa Japanin taloutta nousuun. Japaniin lähetettiin jos jonkinlaista konsulttia rasvaaman talouden rattaita. Eräs näistä konsulteista oli W. Edwards Deming, joka esitteli Kaizen periaatteen japanilaiseen tuotantotalouteen.

Kaizen on jatkuvaa toiminnan parantamista joskus hyvinkin pienin askelin. Toyota oli yksi autotehtaista jossa tämä periaate otettiin vakavasti. Se aktivoitiin jokaisessa tuotannonosassa valmistuksesta johtoon ja myynnistä logistiikkaan. Kerrotaan, että jos joku tuotantolinjalla huomasi, että jonkin asian voisi tehdä toisin, tuotanto pysäytettiin ja asia korjattiin. Esim. saatettiin huomata, että 11 ruuvin sijaan jossakin kohtaan riitti 10. Pieni asia, mutta valtava vaikutus vuositasolla, puhumattakaan useammasta vuodesta! Ja voit kuvitella, että kun moneen eri osa-alueeseen tuli vastaavanlainen parannus, voi mm. säästöt olla merkittävät.

Kun tämän menstystekijän saa toimimaan läpi koko yrityksen voi muutos olla hyvinkin nopeaa ja monitahoista. Tämän periaatteen käyttäminen voi mm. leikata kustannuksia, parantaa katetta tai nostaa palvelun laatua.

Toimi näin:
Tee jatkuvasta kehityksestä yrityksessäsi arkipäivää. Kuuntele jos jollakin on parannusehdotus.
Pidä asiasta henkilökunnan koulutustilaisuus. Osoittamalla, että yrittäjänä tai johtajana sitoudut itse myös tähän, saat muutkin portaat helpommin mukaan.
Ole esimerkkinä ja kehitä mm. omia johtamistaitojasi! Ole avoin ja helposti lähestyttävä.

Vältä näitä:
Älä pyri muuttamaan kaikkea ja heti. Ison muutoksen hallitseminen on vaikeampaa kuin pienten askeleittain tehtävien muutosten.
Älä mene henkilökohtaisuuksiin.
Älä painosta muutokseen.

Huomioi nämä:
Muutosvastarinta on hyvin yleistä, jo pelkän idean esittäminen voi herättää vastustusta. (Yksi syy on luonnollisesti se, että henkilökunta voi kokea, että heidän työtään arvostellaan)
Älä tee muutoksia muutoksen tähden, jotkut kauankin olleet toimintatavat voivat olla toimivia.
Palkitse sellaiset parannukset jotka merkittävästi vaikuttavat yrityksen toimintaan poistiivisesti. Voit vaikka joka kuukausi nostaa esiin jonkun parannuksen ja näin kannustaa henkilökuntaa mukaan ”kaizen talkoisiin”.

Uskalla menstyä – ja vaikuttaa!

Titta Pitman
www.bizboost.fi
titta@bizboost.fi

Kansainväliseen verkostoon kuuluu jo yli 70 maata

Australia - Austria - Belgium - Brazil - Brunei - Columbia - Denmark - Egypt - Estonia - Finland - France - Germany  Hong Kong - Hungary - India - Indonesia - Ireland - Italy - Japan - Korea - Latin America - Latvia - Lebanon - Lichtenstein - Lithuania - Malaysia - Mexico - Netherlands - New Zealand - Nigeria - Norway - Poland - Portugal - Romania - Russia - Singapore - South Africa - Southeast Asia - Spain - Sweden - Switzerland - Thailand - Ukraine - United Arab Emirates - United Kingdom