Rohkeus - Ei nautittavaksi maltilla

Rohkeus on monitahoinen sana. Se herättää ihailua, ihmetystä ja myös kateutta. Kun jonkun rohkeaa tekoa halutaan vähätellä, voidaan sanoa, että henkilö on hullun/tyhmänrohkea. Uhkarohkeita nostetaan jalustalle, koska ei itse uskalleta tehdä, mitä uhkarohkea tekee.

Voin rohkeasti myöntää olevani niin rohkea, tyhmänrohkea kuin uhkarohkeakin. Ehkä ne juontavat juurensa jo lapsuuteeni jossa mm. viisi vuotiaana yritin laskea pyllymäkeä lastenhoitopaikan katolta. Kyseessä oli omakotitalo ja aikeeni saatiin keskeytettyä, kun huusin katolta maan tasolla oleville, että ”pois alta, nyt tulen!”

Toisten rohkeus herättää siis joskus myös pelkoa. Ja epäilyä. Ja kyseenalaistamista. Ja vähättelyä. Ja naureskelua. Ja selkään puukottamista. Ja - listaa voi jatkaa pitkällekin.

Yrittäjän pitää olla rohkea rohkeuden kaikissa muodoissa. Yritystoimintaan lähteminen on usein hyppy tyhjään tai tuntemattomaan. Vaikka kuinka olet suunnitellut toimintasi, niin varmuutta menestymisestä ei ole - vasta jälkiviisaana tiedetään varmuudella. Sanotaan, että yrittäjät ottavat usein riskejä. Pitää paikkansa, yrittäjän on pakko ottaa riskejä. Näissä tilanteissa yrittäjä kuitenkin harvoin kokee olevansa hullunrohkea vaikka se ulospäin siltä näyttäisikin.  Heidän mielestään he vain tekevät niinkuin siinä tilanteessa pitää tehdä.

Yksinkertainen totuus on se, että ilman rohkeutta ei ole yritystoimintaa. Ilman rohkeutta ei olisi keksitty lentokoneita ja ilman rohkeutta kommunikointi olisi aivan eri kantimissa kuin se nyt on. Monilla on idea, mutta vain harvoilla on rohkeutta tehdä ideasta totta. Sanotaan, että jokainen meistä saa vuoden aikana pelkästään työmatkallaan 4-5 ideaa, joilla voisimme tehdä itsestämme miljonäärin (paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin lottomiljonäärin!). Mutta, kun katsomme miljonäärien määrää maailmassa, niin jossain tökkii - ja pahasti!!! (Ja lotto ja RAY voi hyvin...)

Suurin epäilijä kyvyillemme löytyy, kun katsoo peiliin. Pelkäämme. Pelkäämme kritiikkiä ja epäonnistumista. Pelkäämme toisten nauravan meille. Siinä vaiheessa, kun on kehittänyt itsetuntonsa riittävän vahvaksi, on tulevaisuus rajaton. Hullut ideat muuttuvat keksinnöiksi, pähkähulluilla ideoilla muutetaan maailmaa.

Warren Buffet on sanonut, että tärkeintä ihmistä palkatessa on itegriteetti (eng. integrity). Tämä oli esillä Helsingin Sanomien artikkelissa 9.12.2010 (http://tinyurl.com/3a5327d), jossa kirjoitettiin Suomen Brändityöryhmän raportista. Artikkelissa puhuttiin myös rohkeudesta johtajuudessa. ”Rohkeutta tarvitaan myös tosiasioiden tunnustamiseen. Maailma ei ole enää entisensä, mutta moni roikkuu vanhassa. Hyvät johtajat keksivät keinot siihen, että tärkeät sidosryhmät, erityisesti omat työntekijät, ymmärtävät maailman muutosta. Toisaalta rohkeutta vaatii pelkojenkin tunnustaminen. Se on tärkeää, koska se luo nöyryyttä. Muidenkin pelot pitäisi osata nähdä.”

Mistä tietää sitten mistä ideasta kehittää jotakin? Kuinka uskaltaisi ottaa sen ensimmäisen askeleen? Kuinka toteuttaa idean integriteetillä? Ehkä seuraavasta viidestä kysymyksestä on apua päätöstä tehdessä.

Pekka Himanen, dignifi blogissa 5.12.2009:

Tässä arvokkaamman maailman edistämiseksi 5 kysymyksen yksinkertainen lista, jonka voi kysyä helposti jokaisesta teostaan, olipa sitten kyse yksilön elämästä arjessa, poliittisesta päätöksentekijästä tai bisnesjohtajasta. Ne kytkeytyvät myös aikamme suurimpiin murroksiin eli ilmastomuutokseen, hyvinvointikuiluun ja elämään monikulttuurisessa maailmassa: 
(1) Edistääkö vai vähentääkö tekoni meidän potentiaalimme täydempää toteutumista? (dignity-perusperiaate) 
(2) Edistääkö vai vähentääkö tekoni samalla yhteistä hyvää kuin se edistää omaa hyvääni? (hyvinvointiperiaate) 
(3) Edistääkö vai vähentääkö tekoni ympäristön hyvinvointia? (ympäristöperiaate) 
(4) Edistääkö vai vähentääkö tekoni rikasta monikulttuurista yhteiselämää? (monikulttuurisuusperiaate) 
(5) Edistääkö vai vähentääkö tekoni kykyä välittää? (etiikan sydän -periaate)

(Jos aihe Pekka Himasesta kiinnostaa enemmän niin katso: http://tinyurl.com/38kwxwc)

Tee se! Uskalla menestyä!

Titta Pitman

titta (at) bizboost.fi

www.bizboost.fi

Kansainväliseen verkostoon kuuluu jo yli 70 maata

Australia - Austria - Belgium - Brazil - Brunei - Columbia - Denmark - Egypt - Estonia - Finland - France - Germany  Hong Kong - Hungary - India - Indonesia - Ireland - Italy - Japan - Korea - Latin America - Latvia - Lebanon - Lichtenstein - Lithuania - Malaysia - Mexico - Netherlands - New Zealand - Nigeria - Norway - Poland - Portugal - Romania - Russia - Singapore - South Africa - Southeast Asia - Spain - Sweden - Switzerland - Thailand - Ukraine - United Arab Emirates - United Kingdom